kirjotettu jokunen päivä sitte..

TERVE. Chengdussa ollaan. Heräsin eilen aamulla kaheksalta ja aamutoimien jälkeen menin tsekkaamaan itteni ulos hotellista.Kysyin samalla pääseekö metrolla läntiselle junaasemalle ja respan mies neuvoi että vaihda linja kakkonen linja neloseen ja linja nelonen linja ysiin niin ysi vie sinut läntiselle junaasemalle.Näin tein ja sinne pääsin. Junaasema oli taas valtavan kokoinen, ihmisiä ei onneksi ollut ihan niin paljon kun pekingin pääjunaasemalla, tai sitten tuohon kuhinaan alkaa jo tottua.Pällistelin vähän aikaa pihalla ja päätin sitten kysyä neuvoa paikalliselta rouvalta näyttäen tälle junalippua ja hän neuvoi sitten mihin mennä. Turvatarkastuksesta läpi lipun leimaukseen ja sisään.Asema näytti sisältä viellä isommalta kun ulkoa päin. Kävelin pää käytävää pitkin ja bongasin valotaulusta, odotus aula nelosen päältä oman junan numeron p117 ja menin sinne odotottelemaan junan lähtöä.Jokaiselle junalle oli oma iso odotus halli mihin kaikki matkustajat mahtuivat odottelemaan junan lähtöä ja ostamaan kassi kaupalla nuudelipurkkeja pitkää junamatkaa varten.
Tein saman perässä ja ostin kassillisen nuudeleita ja kokista ja istuin odottelemaan. Tunnin verran meni niin odotusaulan perälle tuli mies huutamaan mikrofooniin ja porukka alkoi kasaantua jonoksi ta oikeestaan läjäksi hallin kulmaan.Sinne iteki painelin jonottamaan ja kohta alettiin päästämään ihmisiä lipuntarkastuksen kautta laiturille ja junaan. Junasta löysin oikean vaunun helposti, mutta paikkan jouduin varmistamaan toiselta matkustajalta.Kysyin puhutko englantia ja annoin lipun hänelle ja tyttö sitten viittoi paikan jonka kohdalla jo olinkin, mutta sänky ei ollutkaan ylin vaan keskimmäinen eli toinen kerros. Yhdessä avonaisessa huoneessa oli aina 6 sänkyä ja niitä kohden käytävällä pikkupöytä ja siinä kaksi penkkiä, kuvasta näkee. Matka lähti ihan rattosasti liikenteeseen kulutin heti alkuun läppärin akun, sitten puhelimen ja mp3 soittimen akut sitten tuliki vähän tylsää.Onneks muistin päiväunien jälkeen että otin kotonta kaks kirjaa mukaan ja niistä toinen tuliki luettua matkan aikana. Junassa oli jokaisessa vainussa vessa, lavuaarit, tupakointi kulmaus, tee vesi hana mistä sai vettä nuudeleille ja omien eväiden lisäks junassa kärrejä mitkä myi kaikenlaista syötävää, hedelmiä, nuudeleita, kunnon ruokaa, sipsiä, olutta, limukkaa... Ite ostin vaan mandariinejä. Junassa olin ainot länsimaalainen ja sain kyllä huomiota kun käppäilin pari kertaa ravintolavaunuun ja takasin, pari kertaa epäilen että jouduin salakuvauksen uhriksi. Miun omassa kopissa oli 5 naista ja pikkupoika niistä kukaa ei puhunu englantia, mutta ihan hyvä poppoo.
Yö meni ihan mukavasti junasta sammu valot 22oo ja taisin nukahtaa aika samoihin aikoihin. Kerran heräsin yönaikana ku miun vieressä ollu kännykkä tipahti  sängyn pääty rakosesta alla nukkuvan naisen päälle ja se alko sielä jotain veikkaan että kiroamaan, päätin esittää nukkuvaa ja aamulla sain puhelimen takasin.
Aamulla herätessä keskityin sitten kattelemaan hienoja maisemia junan ikkunasta. Varmaan lähes puolet loppumatkasta oli tunneleita mutta tunneleiden välissä kyllä mahti maisemia, Vuoria, pienempiä kaupunkeja, riisi viljelmiä ja hienon värisiä jokia.. kolmen jälkeen päivällä oltiinkin jo chengdussa.

Olin kirjottanut hotellin osotteen lapulle ja olevinaan laittanu sen reppuun, mutta junaseman pihalla ollessa huomasin että lappua ei ookaa.. Noh muistin kyllä majapaikan nimen ja sitä koitin siinä mopo-ja taksikuskeille hokea mutta ei kukaan ymmärtäny mitään vaikka kirjotin sen lapullekin. Tiesin että se hotelli on lähellä junaasemaa, netissä oli kirjotettu että kävellen noin 20minuuttia. Lähin sitten käppäilemään summamutikassa ja voitte arvata varmaan mitä siitä 14 000 000 ihmisen suurkaupungissa tulee, ei yhtää mitää. No sitte kävelin ympäriiä jokusen kilometrin ja koitin kattella muita majataloja aika kehnolla menestyksellä, kunnes sitten tuli joku hieno hotelli missä näin et sisällä oli pylväässä iso lappu missä luki WIFI ja salasana siinä alla. Menin siihen aulaan ja koitin kysyä että sopisko jos käyttäsin ihan vähä aikaa teiän internettiä, taaskaan minuu ei ymmärretty, mutta ei paljo vaihtoehtoja ollu ryntäsin vaan nurkka pöytään heitin läppärin pöydälle ja johon seinään ja anelin et one minute one minute. Nainen sitten nyökkäili ja sain kopioitua kiinan kielisen osotteen sähköpostista ja sen verraan ladattua akkua että lähin tietokoneen kanssa kadulle ettimään kuskia jolle sitä näyttää. Pihalla tulikin heti joku moottoripyörätaksi kysymää että gagwaig jfiaiwjf, näytin näyttöltä osotetta ja sitten kiidettiin hurjaa vauhtia läpi chengdun rinkka selässä, läppäri kainalossa ilman kypärää. Vaikka chengdussa onkin ihmisiä jokunen miljoona vähemmän kun pekingissä niin se oli kyllä viellä aika paljon kaottisempi paikka. Kaikki ajo ihan mihin suuntaan vaan, ihan missä vaan jalkakäytävälläkin ja ainot sääntö liikenteessä oli että jos joku on siusta isompi sillä on aina etuajooikeus. Chengdusta en kyllä muutenkaan kaupunkina hirveesti tykänny. Hostelli oli ihan hyvä mutta heti kun sieltä lähti ulos joku meinas ajaa päälle ja torvien soitto oli jatkuvaa ja pakokaasun ja lian määrä uusissa svääreissä.

Chengdussa minulle nousi myös korkea kuume ja flunssa. Pari päivää sängynpohjalla maanneena olin niin kyllästynyt kiinan hulinaan  ja viileähköön ilmastoon että  sain jostain päähän tilata lennot thaimaahan, halvimmat lennot olivat Phukettiin. Täällä nytten phuketista tätä kirjottelen ja vähän harmittaa että tuli luovutettua noin helpolla, sillä mielenkiintoisimmat osiot olivat kiinaa viellä jälellä. Toisaalta taas kun miettii niin ehkä reissu on parempi alottaa uudestaa tutusta, helpommasta maasta, jossa ei tarvitse niin paljon säätää ja missä on myös enemmän länsimaalaisia juttuseurana. Kiinaanhan pääsee kyllä takasin melkein yhtänopeasti kun sieltä lähin poiskin, tiiä vaikka löytäis jonkun kaverin sinne mukaan sikälimikäli sinne palaa. No Phuuketissa nyt yks päivä oltu ja onhan tää aika karsee paikka ainakin patongbiitsin osalta. Nyt alkaa tosin olla jo aika terve ja huomasin tänään että täällä voi SURFFATA, joten otin majotuksen tästä 4 yöksi. Jos huomenna olo sallii niin vuokraan aamulla skootterin ja lähen kiertämään phuketin saarta ja kattomaan muitakin rantoja ennen kun tuomitsen koko saarta tän yhen rannna osalta. Googlettelin myös netistä pari parasta surffispottia että jos aallot on myötä niin pitää muutamasta paikasta vuokrata lauta tunniksi ja kattoa onko taidon rippeistä enää rippeitäkään jälellä. Siitä joskus lisää.

 

juna-normal.jpgjuna2-normal.jpgkuppinuudeli-normal.jpg

maisema2-normal.jpgmaisema-normal.jpg

chengdu2-normal.jpg2014-10-14-806-normal.jpgliikenne%20chengdu-normal.jpg